Juhlavuoden blogi

 

Ensimmäinen vuosi Mieskaveritoiminnan parissa

Kun aloittelin vuosi sitten Mieskaveritoiminnan ohjaajana, olin innokas, mutta täytyy tunnustaa, samalla hieman skeptinen.

Mietin mielessäni, miten toiminnan saa Päijät-Hämeessä käyntiin ja ennen kaikkea, miten saan vapaaehtoisia miehiä mukaan. Pohdin myös, kuinka aktiivisesti miehet kurssin sisältöön osallistuvat, sillä tunnetusti miehet eivät juuri ”henkeviä” ja syvällisiä puhu. Kuin ehkä saunalauteilla ja parin kaljan jälkeen. Olin todella väärässä.

Miehet lähtivät toimintaan aktiivisesti mukaan. Muutama lehtijuttu, radiohaastattelu ja somessa markkinointi saivat aikaan suorastaan ruuhkan. Ensimmäinen kurssi täyttyi nopeasti ja suunnittelin syksylle vielä toisen kurssin, jonne sinnekin sain nopeasti osallistujia. Talvella 2017 pidin vielä kolmannen kurssin pienellä, mutta hienolla porukalla, jota täydensi Tampereen uusi mieskaveritoiminnan ohjaaja Arvi, joka oli perehtymässä kurssin vetämiseen.

Mieskaveritoiminnan kurssien vetäminen on ollut mielenkiintoista ja opettavaista. Miehet ovat lähteneet mukaan motivoituneina, kiinnostuneina ja ennakkoluulottomina. Ja avoimina. Olen ollut suorastaan häkeltynyt ja hämmästynyt niistä syvälle luotaavista ja intensiivisista keskusteluista, joita kursseilla sekä henkilökohtaisissa haastatteluissa on käyty.

Moni on puhunut hyvinkin henkilökohtaisista ja kipeistäkin asioista, joita omassa elämässä, etenkin lapsuudessa, on tapahtunut. Kurssien yhteishenki on hioutunut jokaisella kurssikerralla tiiviimmäksi ja osa on viimeisellä kerralla harmitellut kurssin päättymistä. Onneksi kurssin jälkeen on mahdollista tavata mieskaveri-illoissa, joissa päivitämme kuulumisia, niin iloja kuin epäonnistumisiakin.

Ja mikä tärkeintä, mieskaverit ovat päässeet melko nopeasti kurssin jälkeen tosi toimiin pikkukaverien kanssa. On ollut hienoa ja liikuttavaakin kuulla kohtaamisista sekä pienistä suurista tapahtumista pikkukaverin ja mieskaverin yhteisen kaverisuhteen alkutaipaleilta. Joku pikkukaveri on ihmetellyt kaivonkansia, toinen pisuaaria, joku on päässyt näkemään hevosen ensi kertaa elämässään, joku on aloittanut mieskaverin kanssa uuden harrastuksen, geokätköilyn, vain muutaman esimerkin kertoakseni.

Olin siis vuosi sitten turhaan huolissani toiminnan käynnistämisestä. Olen ylpeä Päijät-Hämäläisistä miehistä ja toivoin, että uusia vapaaehtoisia lähtee mukaan vastedeskin yhtä innokkaasti. Sillä liian moni lapsi elää ilman kontaktia omaan isään tai muuhun mieheen. Turvallisia ja luotettavia miehiä tarvitaan näyttämään heille, millaista on ihan tavallinen arki ja tavalliset tekemiset miehen kanssa.

Olen etuoikeutettu saadessani tehdä näin kivaa ja mielenkiintoista duunia. Kiitos teille mieskaverit, olette ihan helmiä kaikki.

Ja hei, olen edelleen innokas, mutta en enää skeptinen.

Anna-Maria Sipponen,

mieskaveritoiminnan ohjaaja

Lahden ensi- ja turvakoti ry

Ihmissuhdetta ei voi arvottaa pituuden mukaan

Mieskaveritoiminta on siitä erikoista vapaaehtoistoimintaa, ettei sen keston pituutta määritellä siihen sitouduttaessa. Tämä on vapaaehtoistoiminnan kentällä harvinaista, sillä tutkimuksista tiedetään, että ennalta määritelty ajanjakso auttaa mukaan lähtemisen päätöksessä. Vapaaehtoistoimintaan pitäisi siis olla ketterää hypätä mukaan ja helppoa lopettaa.

Projektimaisuus siis viehättää nykyihmistä. Halutaan tehdä hyvää, mutta mieluiten niin, että tehtävällä on selkeä alku ja loppu, jonka jälkeen kalenteriin etsitään uusia haasteita. Vapaaehtoistoiminnassa mukana olevat ihmiset ovat aktiivisia ja kiinnostuneita laajasti elämästä ja asioista.

Mieskaveritoiminnassa emme kuitenkaan ole halunneet määritellä kaveruuden keston pituutta. Ajattelet ehkä, minkä takia, jos se kerran tutkimusten mukaan edistää vapaaehtoisten miesten mukaan saamista mukaan toimintaamme?

Mieskaveritoiminta viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlaansa. Kaveripareja on vuosien aikana syntynyt satoja. Osalla mieskavereista on ollut useita pikkukavereita, joista on kasvanut lopulta aikuiskavereita: roolit vaihtuvat, ja pikkukaverista voi tulla mieskaverin apu elämässä. Jotkut kaveruussuhteet muuttuvat etäkaveruudeksi kun elämä vie eri suuntiin. Joskus kaveruus ei kestä elämässä vastaan tulevia haasteita. Tällaisia voivat olla vaikka perhesuhteiden muutokset, sairastuminen, periaatteelliset erimielisyydet arvomaailmassa tai luottamuksen menettäminen.

Pettymyksiä tapahtuu niin äitien, kuin mieskavereiden keskuudessa. Näissä tilanteissa tarjoamme aina tukea ja ohjausta. Parhaimmillaan haastavassa tilanteessa pääsemme yhdessä istumaan alas aikuisten kesken ja käymään läpi tilannetta. Tärkein päämäärä on tällöin, että jokainen tulee kuulluksi ja pääsee kertomaan tunteistaan ja ajatuksistaan. Aikuisten tehtävä on pitää huolta siitä, ettei lapselle jää tunnetta, että hän olisi syypää kaveruuden mahdolliseen päättymiseen.

Useimpien vuorovaikutusongelmien takaa löytyy väärintulkinta tilanteesta. Tähän havahtuminen on hyvin vahvistavaa. Siksi asian yhteinen läpikäynti on erityisen tärkeää.

Mieskaveritoiminnan kursseilla käymme läpi mahdollisia ongelma- ja haastetilanteita. Erityisesti teemme selväksi sen, ettei lapsen elämästä tule kadota selittelemättä. Se on aikuisen vastuu. Äitien infossa käymme läpi saman asian: Ei ole reilua hylätä mieskaveria kertomatta syytä. Kaveruussuhde on myös miehelle tärkeä. Kun aikuinen on lapsen kaverina, on aikuisella suhteessa aikuisen velvollisuudet, siksi mielijohteista syntyviä päätöksiä pitää välttää. Lapsi etsii itsestään syytä, jos tärkeä aikuinen katoaa yllättäen elämästä.

Ihmissuhteissa tulemme näkyviksi toisillemme ja itsellemme. Mistä pidän? Mitä minun on vaikea sulattaa? Millaisten ihmisten seurassa viihdyn? Mitä haluan tehdä ystävieni kanssa? Ihmiseen tutustuu vain tutustumalla ja ajan kanssa suhde usein tulee merkityksellisemmäksi. Voi käydä myös niin, ettei yhteyttä synny, tai se tuntuu hankalalta. Silloin on toisen kunnioittamista ottaa asia puheeksi ja vetää tilanteesta yhteinen johtopäätös.

Vastauksena siis kysymykseen, miksi me emme määrittele mieskaveruudelle aikaa: Mieskaveritoiminta tarjoaa mahdollisuuden ystävyyssuhteisiin. Yhdessä tekemistä ja oppimista. Asioiden jakamista ja ikkunan miehen maailmaan. Ihmissuhde on aina ainutlaatuinen ja ihmissuhde voi olla hyvin vaikuttava silloinkin, kun se ei kestä kuin tietyn vaiheen elämässä. Ajattelemme, että on upeaa, jos kaveruus kulkee aikuisuuteen, mutta aivan kaikki suhteet ja kohtaamiset ovat meille tärkeitä elämässämme.

Marika Rosenborg

Uudenmaan mieskaveritoiminnan ohjaaja

Tavallista kaveruutta

Mieskaveritoiminta on tavallista – ja hienoa. Se kertoo jotain siitä, millaisia ihmiset ovat. Kiinnostuneita toisistaan ja ympäristöstään, uteliaita, välittäviä, taipuvaisia iloon ja yhdessä tekemiseen. Mieskaveritoiminta on osoittautunut oivaksi keinoksi yhdistää toisiinsa ihmisiä, jotka eivät helposti kohtaisi toisiaan muuten. Lapset ja aikuiset miehet eivät usein liiku samoissa paikoissa, siten että voisivat tutustua ja ystävystyä. Yksinhuoltajaperheiden elämä on kiireistä. Mieskaveritoiminnan kautta on lapsilla ja miehillä mahdollisuus löytää kaveri, jonka kanssa harrastaa, jutella ja tutkia elämää.

Perinteisiä roolimalleja hakemassa?

Mieskaveritoiminnan historiaan on kuulunut keskustelu siitä, mikä mieskaveri on, mikä on miehen malli, millaista mallia lapsille halutaan välittää. Tämä keskustelu on pitänyt toiminnan virkeänä. Alusta asti on otettu kantaa hyvin monenlaisen mieskuvan puolesta. Lapset tarvitsevat välittäviä aikuisia ja näkökulman siihen, millaista on elää miehenä tässä yhteiskunnassa.

Mieskaveritoiminta herättää joskus mielikuvia tosimiehekkäästä toiminnasta, että toiminnalla haluttaisi tarjota lapsille miesten juttuja, jotain, mitä äiti ei voi tarjota. Myös tulevat mieskaverit saattavat kysyä, pitääkö osata joitain taitoja tai pitääkö olla jonkinlainen voidakseen osallistua toimintaan. Onneksi tätä keskustelua käydään ja onneksi mukaan toimintaan tulee monenlaisia miehiä ja lapsia.

Kaverukset ovat syventyneet yhteisiin kiinnostuksen kohteisiin tai löytäneet uusia harrastuksia. Parhaillaan aikuisen ja lapsen kaveruus on sitä, että lapsi saa elämäänsä lisää aikuisen huomiota ja yhdessä tekemisen iloa ja aikuinen lapsen näkökulmaa. Mieskaveri on monelle lapselle se toinen tärkeä aikuinen. Se, jolle voi puhua kun omalle vanhemmalle ei halua kertoa jotain, se jolla on aikaa viettää aikaa lapsen kanssa ilman vanhemmuuden roolia.

25 vuotta kaveruutta

Mieskaveritoiminta alkoi vuonna 1992 yksinhuoltajaäitien aloitteesta. Alkuun oli miesten ohjaamia kerhoja pojille. Kaikki lapset eivät kuitenkaan halunneet liikunnallista ryhmätoimintaa tai taistella yhden miesohjaajan huomiosta. Kaikki lapset eivät myöskään olleet poikia. Äidit näkivät, miten suuri tarve lapsilla on saada jonkun toisen aikuisen täysi huomio. Monelta puuttui kontakti isään kokonaan. Mieskaveritoiminta alkoi pienimuotoisena. Lapsia ja miehiä yhdistettiin toisiinsa harrastusten ja mielenkiinnon kohteiden perusteella. Kokemukset olivat hienoja alusta lähtien.

Vuonna 1998 toiminta lähti lentoon vapaaehtoistyön kehittämishankkeen myötä. Parissa vuodessa mieskavereiden lukumäärä nousi lähelle sataa. Odotusaika mieskaverin saamiseksi lyheni huomattavasti. Mediakin kiinnostui.

Vuonna 2012 aika oli kypsä toiminnan laajentamiseen muille paikkakunnille. Helsingissä alkanut toiminta oli herättänyt kiinnostusta koko olemassaolonsa ajan. Äidit ja miehet ympäri Suomen olivat soitelleet ja kyselleet, miten toimintaa saisi omalle paikkakunnalle. Raha-automaattiyhdistyksen rahoittaman hankkeen myötä toimintaa on nyt Uudellamaalla, Lahdessa, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella, Turussa ja Vaasassa. Ammattitaitoiset mieskaveritoiminnan ohjaajat kouluttavat mieskaverit, perehdyttävät äidit toimintaan, yhdistävät lapset ja miehet toisiinsa ja tukevat kaikkia osapuolia kaverisuhteen alussa.

Juhlavuonna juhlitaan kaveruutta

Tänä vuonna juhlimme mieskaveritoimintaa – kaveruussuhteita ja kokemuksia, jotka ovat rikastuttaneet monien elämää. Juhlavuosi alkaa 6.2. Visa Koiso-Kanttilan elokuvalla Miehen kuva ja juhlatilaisuudella, mieskaverit ja lapset kokoontuvat mieskaveripäiville kesäkuussa ja miesaiheisia keskustelutilaisuuksia järjestetään koko vuoden eri paikkakunnilla, mm. 7.3. Vaasassa, 27.3. Kuopiossa, 11.7. Porissa. Seuraa tiedotusta www.mieskaverit.fi –sivulla.

Kaisli Syrjänen

kansalaistoiminnan koordinaattori

 

Lapsellani on mieskaveri

Lapsellani on maailman paras kaveri ja se on ainakin nelkyt vuotta vanhempi kuin lapseni. Se ui, käy mäkkärissä, kiipeilee, rakentelee majoja ja osaa puhua mun lapselle. Kaveri, joka on minuakin vanhempi haluaa olla lapseni kaveri. Se on mieskaveri.

Tiedättekö sen tunteen, kun lapsi kertoo päiväkodista tullessa, että sen kaverit ei usko että sillä on isää? Mä tiedän. Silloin sydäntä kuristaa ja vatsassa kiertää ja silmissä kirvelee. Vakuutat, että lapsellasi on isä, joka rakastaa sitä yli kaiken, vaikka ei olekaan täällä ja mietit itseksesi, että siksikö se ei pidä yhteyttä.

Entä se tunne, kun mieskaveri on sitä vastassa leikkipuistossa ja lapsi kertoo tohkeissaan kavereille että ”mun miäskaveri vie mut uimaan ja sit me mennää mäkkii!”. Tulen muistamaan aina myös ylpeän ja onnellisen ilmeen lapseni kasvoilla. Joku muukin välittää niin paljon, että haluaa viettää aikaa hänen kanssaan! Se että lapseni tietää kaverin pitävän lupauksen, on jo iso asia. Ei ole mitään väliä, kuinka usein he tapaavat, koska kaveri tulee ajallaan, kuten lupasi. Kaverit eivät koskaan petä lupausta. Paitsi vatsataudissa.

Joka joulu ja syntymäpäivä mieskaveri on muistanut lastani ja aina pikkukaveri on ihmeissään, että se mieskaveri haluaa antaa sille lahjan. Vaikka ei olla mitään sukua. Pikkukaverikin antaa lahjoja, joskus piirtää kuvia ja kerran vei leffaan katsomaan StarWarsia. Sain liput Pienperheyhdistykseltä ja kysyin, että kenet hän haluaa viedä leffaan. No, mieskaverin tietty, se leffa on miesten juttu.

Tia L.

 

Meidän ei tarvitse koko maailmaa pelastaa

Maailmassa on paljon pahoinvointia. Tiedotusvälineet suoltavat päivittäin toinen toistaan surullisempia uutisia. Voimattomaksi tässä itsensä tuntee. Taivastelemme sivusta, pystymättä tekemään asioille mitään. Vai voimmeko sittenkin tehdä jotain?

Olen osallistunut lukuisiin hyväntekeväisyystapahtumiin sekä keräyksiin. En ole niistä tuntenut, että olisin konkreettisesti ollut jonkun avuksi. Lahjoittamalla rahaa tai tavaraa tulee kyllä hyvä mieli, mutta tunne on ohikiitävä.

Viime syksynä huomasin Lahden Ensi- ja Turvakodin ilmoituksen, missä etsittiin vapaaehtoehtoisia mieskaveritoimintaan isättömille lapsille. Ilmoittauduin mukaan kymmenen muun upean lahtelaismiehen kanssa ja tulin valituksi valmennuskurssille. Sinä aikana valkeni surullinen tosiasia, että Päijät-Häme on valtakunnallisen tilaston pahnanpohjimmainen. Maakunnassamme on eniten isättömiä lapsia.

Isättömät lapset eivät ole onnettomia. Pääsääntöisesti heillä on hyvä äiti ja turvallinen koti. Heillä on siis kaikki terveen elämän rakennuspalikat. Heidän elämästään kuitenkin puuttuu isä, isoisä, sukulaismies tai joku muu miehenmalli. Olen ylpeä näistä rohkeista äideistä, jotka ovat lastensa kanssa lähteneet mieskaveritoimintaan. Heillä on aito huoli, kun heidän lastensa elämässä ei ole ns. miesten juttuja. Ongelma ei ole vain poikien, sillä myös tytöt voivat kaivata miehen mallia elämäänsä.

Itselläni kävi onnekkaasti. Olen saanut uuden ystävän. Hän on 6-vuotias aurinkoinen pikkukaveri, jota tapaan pari kertaa kuussa. Hänelle en ole isä vaan mieskaveri. Äidin kanssa olemme sopineet selkeät pelisäännöt kuinka toimitaan.

Omat lapseni ovat jo aikuisia eikä lapsenlapsia ole näköpiirissä. Olin jo unohtanut, kuinka pienet arkiset asiat voivat pikkupojalle olla suuria. Olemme käyneet kanssa pulkkamäessä, kontanneet leikkipuiston tunneleissa, rikkoneet jäätä lammen rannalla ja touhunneet muita perinteisiä pikkupoikien leikkejä. On myös hauska huomata kuinka rajoittunut on aikuisen mieli.

En ole miettinyt miksi kadulla on niin monta erilaista kaivonkantta. Nyt olen myös sen asian selvittänyt, kun pikkukaverini on sitä kysynyt. Tuskin maltan odottaa yhteistä renkaanvaihtoa ja autonpesua.

Hienoin palkinto on vilpitön palaute. On huikea tunne, kun yhteisen tapaamisemme päätteeksi pikkukaveri ottaa kaulasta kiinni ja katsoo hymyillen suoraan syvälle silmiin. Siinä on jotain sanoinkuvaamatonta luottamusta.

Me kaikki voimme muuttaa maailmaa, jos vain haluamme. Parempi huominen syntyy omista pienistä teoista. Ei sinun ja minun tarvitse koko maailmaa parantaa. Riittää, kun teemme sen mihin omat voimavarat ja kiinnostus riittää.

Matti Eve

Juttu on julkaistu Etelä Suomen Sanomissa 7.1.2017