Yleistä toiminnasta

Mieskaveritoiminta on alkanut Pienperheyhdistyksen jäsenistön – yksin lastaan kasvattavien äitien – aloitteesta vuonna 1992. Pikkukaveria ei jätetä -projektin (2012–2017) myötä Mieskaveritoimintaa vietiin RAY:n tuella uusille paikkakunnille.

Mieskaveritoiminta on tarkoitettu lapsille, jotka asuvat äitinsä kanssa ja joilla ei ole läheistä kontaktia isään tai muihin aikuisiin miehiin. Mieskaverin ja lapsen suhde käynnistyy aina lapsen äidin aloitteesta (ei esimerkiksi sosiaalityöntekijän tms. hakemuksen perusteella). Mieskaveritoiminta ei perustu auttamiseen – se on vastavuoroinen kaveruussuhde, jossa aikuisella on aikuisen vastuu.

Pienperheyhdistys organisoi toiminnan

Mieskaveritoiminnan toimintatavat ovat kehittyneet ensin Pienperheyhdistyksessä ja vuodesta 2012 alkaen yhteistyössä kumppanijärjestöjen kanssa. Mieskaveritoiminta on tunnettu ja vakiintunut toimintatapa, jossa miehet ja lapset tutustuvat toisiinsa ja saavat tärkeän uuden ihmissuhteen.

Pienperheyhdistys ry toimii valtakunnallisena taustayhteisönä muiden järjestöjen ylläpitämälle Mieskaveritoiminnalle sekä ylläpitää Mieskaveritoimintaa Uudellamaalla. Pienperheyhdistys tukee ja opastaa kumppanijärjestöjään mieskaveritoiminnan järjestämisessä mm. tiedottamalla ja tarjoamalla yhteistyöverkoston. Mieskaverit-tavaramerkin omistaa Pienperheyhdistys ry.

Mieskavereita on toiminnassa 228 ja lapsia 206. Vuonna 2024 syntyi 26 uutta kaveriparia.

Toimintaa monilla paikkakunnilla

Uudellamaalla Mieskaveritoimintaa järjestää Pienperheyhdistys ja muilla paikkakunnilla paikallinen toimija Pienperheyhdistyksen mallin mukaisesti. Mieskaveritoimintaa järjestää Oulussa Oulun ensi- ja turvakoti ry, Päijät-Hämeessä Lahden ensi- ja turvakoti ry, Tampereella Tampereen ensi- ja turvakotiyhdistys ry, Turussa Monipalvelukeskus Tsemppi ja Vaasassa Vaasan ensi- ja turvakoti ry.

Tummanvihreä palloraita.